Hoitolaukun sisältöä:

Jokaisella hoitoon tulevalla lapsella tulee olla reppu tai kassi omille henkilökohtaisille vaatteille tai tavaroille. Hoitolaukusta tulee löytyä lapselle sopiva vaatekerta (paita, housut, sukat, pikkarit, t-paita ja mahdollisesti sukkahousut.)


  • NImikoi lapsen vaatteet (samankokoisia lapsia, samanlaisia vaatteita ja menee helposti sekasin)  Varahoitoon ehdottomasti nimikoidut vaatteet, ettei sitten jälkeen päin tarvitse alkaa etsimään missä vaatteet menee..
  • Vaihtovaatteita tarvitaan vahinkojen varalta. Ei tarvitse kaatua kuin maito, kastua hiha tai tulla joku muu vahinko, niin vaihtovaate täytyy olla mukana.
  • Erikseen ulko- ja sisävaatteet hiekkaa ja kuraa tulee muutenkin sisälle ihan kauheita määriä, siksi meillä on erikseen vaatteet ulkoiluun ja sisällä oloon. Eritoten kesällä. (Jalat ja kädet pestään ennen sisälle tuloa ja vaatteet puistellaan ja vaihdetaan ennen sisäleikkejä.)
  • Kesällä omat aurinkorasvat mukaan ja aurinkolasit lapsille.
  • Kuravaatteet ja kumisaappaat mukaan, mikäli keli näyttää epävakaiselta. Muista myös varakurarukkaset, sillä ne ei aina kerkeä kuivaamaan aamusta iltapäivään mennessä.  Meillä ollaan ulkona kelillä kuin kelillä.
  • Lämpimämpiä vaatteita mukaan kun kelit alkavat viilenemään. Pitkänhihainen paita ja lämpöiset ulkohousut kassiin mukaan. Varuulta myös pipoa ja hanskaakin.
  • Tossut perjantaisin meillä on mahdollisuus käydä leikkimässä liikuntahallilla.
  • Unikaveri on tervetullut unille mukaan.
  • Vaipat  lapsen koon mukaan, mielellään teippivaippoja.
  • Nenäliinat mukaan kassiin
  • Tytöille voi laittaa harjan ja hiuslenkkejä kassiin.

 

Kesällä ehdottomasti mukana tulee olla: aurinkorasva, sortsit, t-paita ja huivi/lippis/hattu

Syksyä kohti mentäessä: college-paita, -housut, sukat, lapaset, pipo ja  varuulta välivaatetta.

Talvella: villasukat, -lapaset, villapuku, kypärämyssy, varahanskat ja lämmin pipo.

 

Muuta huomioitavaa:

  • Muistathan ilmoittaa, mikäli lasta hakee joku muu kuin vanhempi!
  • Jos hoitoajoissa on muutoksia, ne pitää ilmoittaa heti, kun ne ovat tiedossa.